Sille on syynsä, ettet oikein muista, missä olit, kun kuulit jonkin kappaleen ensimmäisen kerran, vaan ainoastaan sen, miltä se tuntui. Sama pätee tuoksuun. Molemmat ehtivät perille ennen ajatusta. Aisteista ainoastaan hajuaisti ohittaa talamuksen, aivojen keskeisen välitysaseman, ja kulkee suoraan mantelitumakkeeseen ja hippokampukseen: rakenteisiin, joissa tunteet ja pitkäkestoinen muisti asuvat. Ääni kulkee pidempää reittiä mutta päätyy samaan osoitteeseen. Tutkimukset ovat osoittaneet, etteivät nämä kaksi aistia vain elä siellä rinnakkain. Ne vaikuttavat toisiinsa. Oikea musiikki uuden tuoksun kohtaamisen hetkellä voi muuttaa sitä, mitä aistit, voimistaa sitä tai antaa sille kokonaan toisen luonteen. Ne eivät ole kaksi erillistä tietä muistiin. Ne ovat sama tie, ja yhdessä ne toimivat huomattavasti paremmin.
Tässä siis se, mitä me soittaisimme.
City Grandeur, London
Lontoo vaatii jotain viileää. Ei kylmää vaan viileää: sitä erityistä itsevarmuutta, joka kuuluu ihmisille, jotka ovat tulleet muualta ja tehneet kaupungista täysin omansa. Ensin Sade, koska kukaan ei ole koskaan tavoittanut sitä paremmin. Sitten Olivia Deanin Ok Love You Bye, jonka jokaisessa sävelessä on Lontoota, lämmin ja etsiskelevä ja kokonaan oman hetkensä kappale. Eurythmicsin Sweet Dreams, koska tuossa viileydessä on terävä särmä, ja Annie Lennox ymmärsi tarkalleen, mistä siinä on kyse. Dua Lipan Don’t Start Now: kosovonalbanialainen perhe, lapsuus Lontoossa ja sen jälkeen kaikki muu valloitettuna. Läpikotaisin itsevarma, kokonaan tämän kaupungin oma. Ja loppuun Petula Clarkin Downtown, joka on järjettömän optimistinen ja täysin oikeassa.
Glorious Gardens, England
Tämä tuoksu kaipaa Vaughan Williamsia. The Lark Ascending ei niinkään tuo mieleen englantilaista puutarhaa. Se yksinkertaisesti on sellainen. Reilu varoitus: se voi herättää odottamattomia tunteita. Sinulle on nyt kerrottu. Myös Kukkaduetto Delibes’n Lakmé-oopperasta ansaitsee paikkansa täällä, sekä kirjaimellisesti että tunteen tasolla. Siinä on löydetyn kauneuden tuntu: jotakin, mihin törmää etsimättä. Pitkiin iltapäiviin Tšaikovskin Jousiserenadi C-duuri: kaikki se rehevä runsaus, tunne siitä, että kaikki kukkii täydesti ja kiireettä. Florence and the Machine -yhtyeen Dog Days Are Over sitä hetkeä varten, kun puutarha yksinkertaisesti puhkeaa täyteen loistoonsa. Cat Burnsin Go, lämmin ja hellä nurmikolla. Ja Laura Marlingin Rambling Man, joka vaeltelee ja hengittää ja jossa on lehvästön läpi siivilöityvää varjoa. Hän oli Sussexin-vuosieni ääniraita, eikä tämä kirjoitus olisi rehellinen ilman häntä.
Dancing Light, Lake Como
Yksi säveltäjä, ja vain hän. Ludovico Einaudi soittaa kuin valolla itsellään olisi tempo. Hänen musiikissaan on tilaa samalla tavalla kuin järven yllä kirkkaana aamuna, jotakin, mikä hidastaa huomaamatta. Etenkin Nuvole Bianche. Poikani soittaa kotona pianolla Einaudia, ja musiikki soi läpi talon tavalla, joka tuntuu tähän paikkaan täysin oikealta. Näimme maestron itse esiintyvän Milanossa joitakin vuosia sitten. Se oli todellinen herkku, eikä sellaista helposti unohda.
Highland Retreat, Scotland
Alkuun Dexter Gordonia, koska lämpöä ja lohtua ei pidä koskaan aliarvioida, ja hyvin soitettu jazz on lämpimintä, mitä on olemassa. Annie Lennoxin Why kuuluu tänne: hän on kotoisin Aberdeenista, ja hänen äänessään on jotakin, mitä pelkkä tunne pitää koossa. Tracy Chapmanin Give Me One Reason: maanläheinen, aito, sellainen ääni, joka saa kaiken tuntumaan vakaammalta. Lewis Capaldin Someone You Loved, koska se kappale ymmärtää tarkalleen, millaista on, kun paikka pitää sylissään, ja koska se on Lewis, ja se riittää syyksi. Sitten, väistämättä, The Proclaimersin 500 Miles. Jos soittolista rakkaasta paikasta ei myös naurata, se ottaa itsensä liian vakavasti.
Island Breeze, Seychelles
Tämä on henkilökohtainen. Joe Samyn La Sézon Kreol, koska se on aidosti kodin ääni. La Compagnie Créole -yhtyeen C’est Bon pour le Moral, joka on Ranskan Karibialta eikä Seychelleiltä, mutta jota rakastettiin kaikilla saarilla ja joka lasketaan ehdottomasti mukaan. Iltapäiviin Walking on Sunshine, joka ei kaipaa minkäänlaisia perusteluja. UB40:n Red Red Wine. The Beach Boysin Kokomo kaikille, jotka ovat saarista vain uneksineet ja osuvat silti täsmälleen oikeaan.
Night Blooms, India
Ensin Nusrat Fateh Ali Khanin Afreen Afreen. Qawwali, yksi Intian niemimaan suurista hartausmusiikin muodoista, ja yksi 1900-luvun kauneimmista äänitteistä. Se kertoo kauneudesta, joka on niin ylitsevuotavaa, että se vaatii kunnioitusta. Sitten Lata Mangeshkarin Lag Ja Gale: ääni, joka määritti kokonaisen intialaisen elokuvan aikakauden, ja laulu niin hellä, että se on elänyt kauemmin kuin yksikään aikakausi, jonka läpi se on kulkenut. Ja Cornershopin Brimful of Asha, joka on brittiaasialainen ja iloinen ja pitää kaiken tämän sisällään yhtä aikaa.
Nämä ovat meidän valintamme. Tiedämme, etteivät ne ole sinun. Siinähän koko ajatus onkin. Sama tuoksu, joka vie yhden ihmisen skotlantilaiselle rinteelle, vie toisen aivan muualle, sillä tuoksu ja muisti eivät ole demokraattisia: ne ovat itsepäisen, suurenmoisen henkilökohtaisia. Kerro siis, missä olemme väärässä. Kerro, mitä meiltä jäi huomaamatta. Olemme aidosti uteliaita. Keskustelu, kuten soittolistakin, on vasta alkamassa.
Tuoksu ja muisti eivät ole demokraattisia. Ne ovat itsepäisen, suurenmoisen henkilökohtaisia.
Usein kysytyt kysymykset
Miksi musiikki herättää samoja muistoja kuin tuoksu?
Sekä musiikki että tuoksu kulkevat limbiseen järjestelmään, siihen aivojen osaan, joka vastaa tunteista ja muistista. Hajuaistilla on erityisen suora reitti: se ohittaa talamuksen kokonaan ja saapuu suoraan mantelitumakkeeseen ja hippokampukseen. Musiikki kulkee hieman pidemmän matkan mutta saavuttaa samat rakenteet. Lopputulos on molemmissa sama: tahaton, elävä, tunnepitoinen muisto. Tutkijat kutsuvat sitä joskus Proust-ilmiöksi.
Voiko musiikki muuttaa sitä, miltä tuoksu tuoksuu?
Aistienvälisen havaitsemisen tutkimus viittaa siihen, että voi. Oikea musiikki silloin, kun kohtaat tuoksun ensimmäistä kertaa, voi voimistaa kokemusta tai muuttaa sen luonnetta. Aistit vaikuttavat aivoissa toisiinsa ja vahvistavat toisiaan. Tämä on yksi syy siihen, että tunnelma, jossa jonkin haistaa ensimmäisen kerran, merkitsee yhtä paljon kuin itse tuoksu.
Millainen musiikki sopii ylellisen tuoksukynttilän seuraksi?
Se riippuu täysin tuoksusta. Lämmin, syleilevä tuoksu, kuten Highland Retreat, Scotland, kaipaa jotakin, jossa on todellista tunnesyvyyttä. Raikas, valoisa tuoksu, kuten Dancing Light, Lake Como, pyytää tilaa ja valoa. Tämän kirjoituksen yhdistelmät ovat meidän, ja ne ovat henkilökohtaisia. Sinun omasi ovat erilaisia, ja niin kuuluukin olla.
Mikä Told London -tuoksu sopii parhaiten hiljaiseen iltaan kotona?
Dancing Light, Lake Como on vastauksemme hiljaisiin iltoihin: raikas, valoisa, kiireetön. Jos kaipaat jotakin täyteläisempää ja syleilevämpää, Highland Retreat, Scotland kietoo huoneen kauniisti lämpöönsä. Yhdistä kumpi tahansa johonkin hitaaseen levysoittimella, ja vaikutus on huomattava.
Perustuvatko Told London -tuoksut todellisiin paikkoihin?
Jokainen niistä. Jokainen kokoelman tuoksu on rakennettu todellisista muistoista tietystä paikasta: Seychellien lämpö, iltojen juhlallisuus Intiassa, Skotlannin ylämaiden draama, valo Comojärvellä. Parfymöörit työskentelevät muistiinpanojen, tarinoiden ja aistihavaintojen pohjalta. Paikat ovat todellisia. Muistot ovat todellisia. Tuoksut kantavat molempia.
