Chris ja minä aloitimme yhteisen elämämme valoisassa pienessä asunnossa Earls Court Roadilla. Hän oli aloittanut tilintarkastuksen parissa yhdessä suurista yhtiöistä; minä opiskelin kansainvälistä oikeutta LLM-tutkintoa varten City Universityssä, sain ystäviä kaikkialta maailmasta ja vietin päiväni Barbicanin ja Angelin tienoilla ja ramppasin SOAS:n kirjastossa. Hän päätti työpäivänsä jossakin Cityssä, ja illalla tapasimme syödäksemme jotakin. Rakensimme elämää keskellä Lontoota, ja kaupunki tuntui ottavan meidät avosylin vastaan.
Se on paikka, joka pyytää katsomaan ylös. Reunalistat ja kattorosetit, valkoiset kipsikiehkurat, mahtavat kivijulkisivut, jotka odottavat ihailua. Mitä kauemmin siellä viipyy, sitä enemmän sen huomaa: loiston, jota kannetaan keveästi, eleganssin, joka ei Lontoolta näytä koskaan vaativan vaivaa.
Yksi ilta oli erityinen. Menimme ensin lempiravintolaamme, pienen pieneen kulmapöytään, jota rakastimme, koska polvemme ja kyynärpäämme hipaisivat toisiaan pöydän yli. Sitten oopperaan, jossa esitettiin I masnadieri, ja väliajalla lasillinen samppanjaa, mikä tuntui oikealta juhlalta. Epäilin vähän, että Chris suunnitteli jotakin, vaikken koskaan ollut itsestäni tarpeeksi varma arvatakseni mitä. Kun palasimme asunnolle, hän polvistui. Kyyneleet tulivat suurina, äänekkäinä ryöppyinä. Jotkin muistot kiinnittyvät paikkaan niin täydellisesti, ettei niitä voi enää koskaan erottaa toisistaan. Se ilta on yksi niistä.
Sitä seuranneet Lontoon-vuodet olivat nopeita ja täysiä. Sain LLM-tutkintoni valmiiksi, suunnittelin häitä ja tutkielmaa samaan aikaan ja aloitin ensimmäisessä työssäni varainhoidossa keskellä Mayfairia, korkokengät pöydän alla ja lenkkarit jalassa lyhyellä metromatkalla töihin. Green Park oli niin lähellä, että lounastauolla ehti vetää keuhkot täyteen raitista ilmaa. Myöhemmin muutimme South Kensingtoniin, asuntoon puutarha-aukion laidalle, hiljaiseen keitaaseen kaiken keskellä. Viikonloput kuluivat puistoissa ja museoissa, konserteissa ja näyttelyissä. Yritimme imeä itseemme kaiken. Kun meille tuli vieraita, he huomauttivat liikenteen huminasta, ja me tajusimme, että olimme lakanneet kuulemasta sitä jo kauan sitten.
City Grandeur on tuo Lontoo. Valoisa, sivistynyt, loputtoman elävä.